Eräänä päivänä totesin ystävälleni että haluaisin aikakoneen.

Mihin suuntaan menisin?

Taaksepäin korjaamaan virheitä,

auttaisiko se

muuttaisiko se nykyistä tilannetta?

Vai eteenpäin?

Menisinkö eteenpäin niin että nämä murheet on voitettu

ja uusi elämä

onnellisena ja vahvempana

on alkanut.

Kuinka pitkän ajan päähän pitäisi pysäkki asettaa?

Vuosi, viisi vuotta, vai vielä sitäkin pidemmälle.

Mutta uskaltaisinko oikeasti?

Mitä kaikkea hienoa kaiken keskellä tapahtuu,

päivittäin.

Surun ja vastoinkäymistenhän pitäisi vahvistaa,

kyllä minä selviän,

kun päätän

ja annan läheisteni auttaa.

Välillä täytyy itkeä.

Onneksi on

Vain elämää ja hömppäleffoja,

jotka saavat kyynelkanavat sopivasti auki.

Onneksi on

ihania ihmisiä,

jotka soittavat juuri oikealla hetkellä,

sanovat juuri ne oikeat sanat.

Ihmisiä,

jotka antavat pelastusrenkaan

ja tekevät minusta arvokkaan.

Tämä teksti olkoon minulle muistutus,

muistutus siitä

että elämässäni on paljon hyvää.

Asioita jotka kannattaa elää ja kokea.

Iloiten ja nauraen,

elämästä nauttien.